Uusimmat

Vuoling aloittaa kesälennot Helsinkiin

Espanjalainen halpalentoyhtiö Vueling aloittaa huhtikuussa kesäkauden 2014 lennot Barcelonan ja Helsingin välillä. Yhtiö lentää kaupunkien välillä sesonkikaudella neljä edestakaista lentoa viikossa.

Kesäkaudella 2014 Vuelingin lentopäivät Helsinkiin ovat maanantai, keskiviikko, perjantai ja lauantai mahdollistaen myös viikonloppumatkat Barcelonaan ja kauemmas Välimerelle. Barcelonasta on runsaasti yhteyksiä Vuelingin lennoilla eri puolille Välimeren aluetta.

Helsinki-Vantaa on Vuelingille toistaiseksi kesäkohde, mutta yhtiö lentää lähialueilla esimerkiksi Pietariin myös talvikaudella.

Vueling liikennöi reittiä Airbus 320-koneella. Yhtiön omistaa International Airlines Group, jonka muita lentoyhtiöitä ovat British Airways ja Iberia.

Roomasta tärkeä solmukenttä

Vuelingin kotikenttä on Barcelonan El Pratin lentokenttä, mutta yhtiö lisää tänä vuonna tuntuvasti Roomasta lennettäviä vuoroja avaamalla kentällä uuden miehistötukikohdan.

Tänä vuonna Vueling lentää Roomasta 34 kohteeseen eri puolilla Eurooppaa, kuten Brysseliin, Pariisiin ja Palma de Mallorcalle. Kaikkiaan yhtiö sijoittaa Italiaan 11 lentokonetta, joista kuusi Roomaan. Loput koneista sijoittuvat eri kentille Italiassa, jotta yhtiö voi tarjota varhaisia aamulentoja Roomaan.

Vuelingin laajentuminen Roomaan tulee palvelemaan myös useiden verkostolentoyhtiöiden matkustajia, sillä Vueling on solmimassa ns. interline-sopimuksia useiden yhtiöiden, kuten Garuda Internationalin ja Qatar Airwaysin kanssa.

Varaa lennot
Vuelingin kotisivut