Uusimmat

Thaimaassa ulkomaalaisten passilla lisäalennuksia kaupoissa

Thaimaan matkailutoimisto aloittaa alennuskampanjan, jolla ulkomaalaisten passilla saa lisäalennuksia kampanjaan osallistuvissa tavarataloissa ja myymäläissä.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä kampanja kestää tammikuun 2019 puoliväliin asti.

Alennuksia on tarjolla matkailijoiden suosimissa tuotteissa, esimerkiksi käsintehdyissä thaimaalaisissa tekstiileissä, kosmetiikassa, elektroniikassa ja paikallisissa bröndituotteissa. Tarkoituksena on lisätä Thaimaan matkailutuoloa.

– Tämä kampanja on ensimmäinen erityisestä loppuvuoden lahjojen sarjasta kansainvälisille matkailijoille. Sen avulla pyritään saamaan tuloja paikallisille lisäämällä matkailijoiden ostoksia, kertoo Thaimaan matkailutoimiston Pohjoismaista ja Baltian maista vastaava johtaja Eurblarp Sriphiromya.

Ulkomaalainen matkailija saa edun näyttämällä passia kampanjaan osallistuvassa liikkeessä.

Turistiviisumilla vieraileva matkailja saa lisäksi palautuksena seitsemän prosentin arvonlisäveron. Tilapäisiä alv-hyvitystiskejä avataan Bangkokiin vilkkaimman matkailusesongin ostoskampanjan ajaksi.