Uusimmat

Suomalaiset valitsevat hotellin hinnan perusteella – netissä annettujen arvioiden merkitys kasvaa

Suomalaiset yöpyvät matkaillessaan edelleen mieluiten hotellissa. Suomalaisille ylivoimaisesti tärkein hotellin valintaperuste on hinta ja toiseksi tärkein aiempien hotellivieraiden internetissä antamat arvostelut.

Lento- ja hotellihakukone momondo.fi on kartoittanut kansainvälisessä kyselytutkimuksessaan matkailijoiden majoitusmieltymyksiä.

Kyselyn perustella kaksi kolmasosaa suomalaisvastaajista valitsee mieluiten hotellin. Luku on noussut viime vuodesta kaksi prosenttiyksikköä.

– Tulosta voi pitää yllättävänä, sillä Airbnb:n kaltaisia jakamispalveluita on pidetty hotellien haastajina. Hotellien selviä vahvuuksia ovat kuitenkin vaivattomuus ja luotettavuus, arvioi momondon Suomen markkinointipäällikkö Miina Malkki .

Hinta ratkaisee, myös arvioilla ja sijannilla väliä

Momondon kyselyn mukaan suomalaisille kaikista tärkein kriteeri on hinta, sillä vastanneista suomalaisista 68 prosenttia kertoi hinnan ratkaisevan.

Tekstimainos: Momondon hotellihakux

Kaikista tutkimukseen vastanneista kansalaisuuksista hinnalla oli suurin merkitys juuri suomalaisille. Esimerkiksi saksalaisista ja italialaisista alle puolet mainitsi hinnan ykköskriteeriksi. Suomalaiset ovat yleensä valmiita maksamaan hotellihuoneesta 71–150 euroa/yö. Vastaajista 22 prosenttia käyttää normaalisti hotelliyöhön 71–100 euroa ja 22 prosenttia käyttää 101–150 euroa.

Muita tärkeitä valintaperusteita tutkimukseen vastanneille suomalaisille olivat hotellin saamat arviot sekä sijainti. Yli kolmasosa vastaajista kertoi valitsevansa hotellin, joka on saanut hyvät arviot internetin asiakasarvostelusivustoilla, 16 prosenttia luotti median arvosteluihin ja kahdeksan prosenttia ystävien, perheen ja työtovereiden suosituksiin.

Lähes kolmasosalle hotellin sijainti lähellä kiinnostavia vierailukohteita oli tärkein valintakriteeri, ja viidesosalle tärkeintä oli hotellin sijainti kauniilla paikalla. Vain seitsemän prosenttia valitsee hotellin siksi, että se sijaitsee paikallisten suosimalla asuinalueella.

Vähiten tärkeä valintaperuste suomalaisille vastaajille oli hotellin yksilöllinen ja muista erottuva sisustus, konsepti tai sijainti.

– Vain 5 prosenttia vastaajista valitsi tämän kriteerin tärkeimmäksi. Suomalaiset eivät siis välttämättä kaipaa majoitukseltaan ensisijaisesti elämyksellisyyttä, vaan etsivät ennemmin järkevää ja varmaa valintaa, Malkki pohtii.

Muiden asiakkaiden arvioiden merkitys kasvaa

Kyselyn tuloksen perusteella hotellien ei auta enää panostaa pelkkään varustelutasoon.

Tripadvisorin, Yelpin ja Trustpilotin kaltaisissa digitaalisissa arvostelupalveluissa annettujen asiakasarvostelujen merkitys hotellin valinnassa kasvaa. Tutkimukseen vastanneista suomalaisista 95 prosenttia ottaa hotellia valitessa huomioon muiden vieraiden arviot hotellista.

Lähes puolet kertoi arvioiden vaikuttavan valintaan paljon tai erittäin paljon. Viime vuonna vastaava luku oli 38 prosenttia.

Internetin arvostelupalveluissa annetut arviot painavat etenkin nuorempien ikäluokkien vaakakupissa. Arvioita pitivät tärkeimpänä 23–35-vuotiaat, joista peräti 62 prosenttia ilmoitti arvioiden vaikuttavan paljon tai erittäin paljon.

Sen sijaan hotellin saama tähtiluokitus ei saa yhtä suurta painoarvoa. Suomalaisista 30 prosenttia kertoi tähtiluokituksen vaikuttavan valintaan paljon tai erittäin paljon.

Matkahakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 2.–12. tammikuuta 2017, ja siihen osallistui 1011 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista.