Uusimmat

Pohjoisen taikaa Enontekiöllä – Hettaan uusi matkailualue

Yli puolet Suomen kaikista tuntureista ja kaikki yli kilometrin korkeuteen kohoavat huiput sijaitsevat Enontekiöllä, Suomen Käsivarressa.

Suomen Käsivarressa, Norjan ja Ruotsin rajalla sijaitseva Enontekiö on pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin kunta. Tunnetuimmat kunnan alueella sijaitsevista tuntuteista ovat Saana ja Halti.

– Enontekiön nimi juontuu paikasta, jossa enot eli joet saavat alkunsa. Muonio-Tornionjoki saa alkunsa Kilpisjärvestä ja Ounasjoki saa alkunsa Ounasjärvestä. Ounasjärven rannalla sijaitsee Enontekiön kaunis kuntakeskus Hetta, jossa on noin 800 asukasta, kertoo Enontekiön kunnan kehitysjohtaja Hannu Autto.

Kunnan alueella olevan lentokentän kautta saapuu vuosittain talvisesongin aikaan noin 25 000 kansainvälistä matkailijaa, jotka jättävät kuntaan yli neljän miljoonan euron matkailutulon.

Tulevaisuudessa matkailijoiden määrä lisääntyy, sillä Hetan kylän läheisyyteen on suunnitteilla uusi matkailualue Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ja Pöyrisjärven erämaa-alueen väliin. Matkailua kehitetään kestävän matkailun periaatteiden mukaan.

Tämä onkin tärkeää, sillä Enontekiö tunnetaan laajoista, omaleimaisista erämaa-alueista ja se onkin luontomatkailijoiden suosima käyntikohde. Kunnan pinta-alasta yli 70 % on kansallis- ja luonnonpuistoalueita, erämaa-alueita ja eriasteisia suojelualueita. Kansallispuiston Hetta-Pallas -reitti on suosittu vaelluskohde. 

– Laajat arktiset erämaat ovat vahva investointi tulevaisuuteen ja niiden vetovoima tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Toisaalta olemme keskellä Pohjois-Kalottia. Jäämerelle ja Norjan rannikon kaupunkeihin, kuten Tromssaan ja Altaan, on vain parin tunnin matka Enontekiöltä. 

Norjalaiset matkailijat ja liikennevirrat vaikuttavatkin monin tavoin Enontekiön arkeen. Tromssan ja Altan lentokentät ovat kunnan lähilentokenttiä. 

– Erityisesti kesällä olemme ”gateway to Arctic Sea”, minkä vuoksi meillä on jo verrattain vahva kesäsesonki. Norjalaiset tuntevat Enontekiön ja etenkin Kilpisjärven hyvin.