Uusimmat

Nuoret kiinnostuivat lomailuista kotimaassa – Lappiin vilkas matkailukesä

Kuvaaja Terhi Tuovinen. House of Lapland

Kotimaanmatkailu kiinnostaa erityisesti nuoria, joiden matkailuvalintoihin vaikuttaa erityisesti keskustelu ilmastonmuutoksesta.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan tänä kesänä halutaan erityisesti tutkia lähiseutuja.

Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan tulevana kesänä jopa 74 prosenttia suomalaisista aikoo matkustaa kotimaassa.

Kolmen viime vuoden aikana kotimaanmatkailua ovat eniten lisänneet 18–44-vuotiaat ja 18–24-vuotiaista jopa 43 prosenttia sanoo lisänneensä kotimaanmatkailua. Syynä on ilmastoystävällisempänä pidetty matkailu kotimaassa.

” Yhä useampi etsii esimerkiksi Euroopan kaupunkikohteen sijaan viikonloppuvaihtoehtoja kotimaasta. Kesälomareissuilta ei odoteta pelkkiä nähtävyyksiä, vaan ennen kaikkea elämyksiä ja rentoa mielentilaa”, kertoo Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

Kyselytutkimus paljastaa, että vanhempien ikäluokkien mielikuvissa matkailu kotimaassa on selvästi kalliimpaa kuin nuorempien. Esimerkiksi 45–54-vuotiaista 41 prosenttia pitää kotimaanmatkailua kalliina, kun taas 25–34-vuotiaista vain 30 prosenttia ja alle 24-vuotiaista enää 17 prosenttia.

”Asenne-erot kertovat ilahduttavalla tavalla muutoksesta tavassa, miten kotimaanmatkailu ymmärretään. Haluamme murtaa sitä ajatusta, että kotimaanmatkailu olisi lähtökohtaisesti aina kallista ja tarjota erilaisia, myös pienellä budjetilla toteutettavia vaihtoehtoja eri kohderyhmille”, Hellén toteaa.

Luonto ja lähimatkailu kiinnostavat

Suoma ry:n kyselytutkimuksessa vastaajien top 5 -listalle pääsevät tänä kesänä luontokohteet, kaupunkikohteet, päiväretket lähiseuduille, retkeily ja patikointi sekä hyvinvointilomat hotellissa tai kylpylässä. Hellénin mukaan kotimaan matkailutarjonta vastaa mainiolla ja monipuolisella tavalla kysyntään ja trendeihin.

”Harvassa maassa luonto ja kaupungit kulkevat yhtä kauniisti käsi kädessä kuin Suomessa, eikä valintaa kahden teeman välillä tarvitse välttämättä edes tehdä.”

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja Saaristoasiain neuvottelukunnan (SANK) tukema markkinointiviestinnän kampanja on saanut kotimaisen matkailun toimijat ympäri Suomen ymmärtämään yhteistyön voiman.

100 syytä -kampanja tuo valtakunnallista näkyvyyttä erikokoisille yrityksille, ja myös Lapin kesämatkailukohteet saavat suurempaa näkyvyyttä yhteisessä kampanjassa kuin mihin yksittäisillä toimijoilla olisi yksin mahdollisuuksia.

Lapin luonto ja luksusmajoitukset tarjolla myös kotimaisille matkailijoille

Lapin matkailun kehitys on ollut hurjaa viime vuosina. Erityisesti talvimatkailun kasvu on synnyttänyt Lappiin mielenkiintoista majoitustarjontaa lasi-igluista persoonallisiin design-hotelleihin. Lappiin on syntynyt kiinnostavia ravintoloita, hyvinvointi- ja seikkailupalveluita – omaleimaisia ja perinteikkäitä kesätapahtumia unohtamatta.

”Olemme lukeneet viime vuosina ulkomaalaisten matkailijoiden ja kansainvälisten tähtien lumoutuneen Lapin luonnosta ja luksusmajoituksista. Kaikki tämä on myös kotimaisten matkailijoiden koettavissa, ihan tässä lähellä ja helposti saavutettavissa”, taustoittaa matkailun ohjelmapäällikkö Katariina Imporanta House of Laplandilta.