Uusimmat

Norwegian peruuttaa suurimman osan kevään lennoistaan

Norwegian peruuttaa keväällä suurimman osan lennoistaan ja lomauttaa väliaikaisesti merkittävän osan henkilöstöstään.

Maaliskuun 21. päivästä lähtien Norwegian lentää karsitulla aikataululla Norjan sisällä sekä Pohjoismaisten pääkaupunkien välillä.

Yhtiö operoi myös joitakin Euroopan sisäisiä lentoja.

Kaikki mannertenväliset lennot, kuten Skandinavian ja Thaimaan väliset lennot, on peruutettu.

Karsittu aikataulu on voimassa ainakin 17. huhtikuuta saakka, mutta aikatauluja tarkistetaan säännöllisesti matkustusrajoitusten ja kysynnän mukaan.

Norwegian on jo keskeyttänyt merkittävän määrän lennoistaan. Tällä viikolla Norwegian ylläpitää niin moni aikataulun mukaista lentoa kuin mahdollista, jotta mahdollisimman monella yhtiön asiakkailla on mahdollisuus palata välittömästi kotiin.

”Ymmärrämme, että tämä poikkeuksellinen tilanne on stressaava asiakkaillemme, mutta haluan vakuuttaa kaikille, että työskentelemme kellon ympäri varmistaaksemme, että kaikista huolehditaan tässä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Jacob Schram.

Koska suurin osa yhtiön koneista on pysäköitynä, Norwegian joutuu lomauttamaan tilapäisesti kaikkiaan yli 7 300 työntekijää. Se vastaa noin 90 prosenttia työntekijöistä, johon kuuluu lentäjiä, matkustamohenkilöstöä, huollon ja hallinnon henkilöstöä. Lomautusmenettely vaihtelee maittain.

”On todella raskasta, että joudumme lomauttamaan tilapäisesti yli 7 300 kollegaamme, mutta valitettavasti meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Haluan kuitenkin korostaa, että tämä on väliaikaista. Kun maailma normalisoituu tavoitteeni on, että voin pitää mahdollisimman monen omistautuneista kollegoistani”, sanoo Schram.

 

Norwegianin karsitut aikataulut 25. maaliskuuta alkaen

Norja:

  • Oslo – Bergen/Stavanger/Trondheim: 4 päivittäistä lähtöä
  • Oslo – Ålesund/Bodö/Evenes/Tromssa: 2 päivittäistä lähtöä
  • Oslo – Alta/Kirkkoniemi: 1 päivittäinen lähtö
  • Oslo – Haugesund/Kristiansand/Molde: 1 päivittäinen lähtö
  • Oslo – Huippuvuoret: 3 viikoittaista lähtöä
  • Oslo – Tukholma/Kööpenhamina: 2 päivittäistä lähtöä
  • Oslo – Helsinki: 4 viikoittaista lähtöä
  • Stavanger – Bergen: 1 päivittäinen lähtö
  • Bergen – Trondheim: 1 päivittäinen lähtö

Suomi

  • Helsinki – Kittilä: 6 viikoittaista lähtöä
  • Helsinki – Oulu: 1 päivittäinen lähtö
  • Helsinki – Rovaniemi: 1 päivittäinen lähtö
  • Helsinki – Oslo: 4 viikoittaista lähtöä

Ruotsi

  • Tukholma – Kiiruna: 4 viikoittaista lähtöä
  • Tukholma – Luulaja/Uumaja: 2 viikoittaista lähtöä
  • Tukholma – Helsinki: 2 päivittäistä lähtöä
  • Tukholma – Kööpenhamina: 2 päivittäistä lähtöä
  • Tukholma – Oslo: 2 päivittäistä lähtöä

Tanska

  • Kööpenhamina – Oslo: 2 päivittäistä lähtöä