Uusimmat

Münchenin lentoasema valittiin Euroopan parhaaksi

Kuva: Münchenin lentoasema

Münchenin lentoasema on saanut ilmailualan tutkimuslaitoksen Skytraxin arvioinnissa ainoana eurooppalaisena lentoaseman täydet viisi tähteä.

Münchenin lentoasema on Baijerin portti maailmalle, joka puolustaa menestyksellisesti titteliään Euroopan ainoana Skytraxin viiden tähden lentoasemana.

Ensimmäisen kerran Münchenin lentoasemalle myönnettiin viiden tähden arviointi toukokuussa 2015.

Sitä ennen viiden tähden tasoon ovat aiemmin yltäneet Aasiassa sijaitsevat Singaporen, Soulin, Hongkongin ja Tokio-Hanedan lentoasemat. Toukokuussa 2017 myös Dohan lentoasema sai viisi tähteä.

Skytraxin luokituksessa on kiitelty palvelujen laatua ja matkustajien palautteen perusteella myös matkustuskokemus on erinomainen. Kiitosta tuo myös henkilökunnan tapa kohdata asiakkaita. Auditoinnissa olivat mukana kaikki lentoaseman toimijat.

Münchenin lentoasema nimettiin vain 10 päivää aiemmin Euroopan parhaimmaksi lentoasemaksi World Airport Awardissa. Globaalissa luokituksessa München on sialla neljä.

Skytraxin tunnustus perustuu matkustajatutkimukseen, johon osallistui eri puolilla maailmaa yli 14 miljoonaa matkustajaa.

Kesäkaudella 2017 Münchenin lentoasemalta lennetään 250 000 lentoa 238 kohteeseen 68 eri maassa. Saksan sisällä reittejä on 17 ja kentältä on yhteys 50 kaukokohteeseen.