Uusimmat

Kevät on hyvä aika matkustaa etelän lomalle

Sitges. Kuva: TUI

Miellyttävämpi ilmasto, alhaisempi hintataso ja luonnon puhkeaminen kukkaan ovat syitä, miksi yhä useampi lähtee lomalle etelään keväällä.

Matkanjärjestäjä TUI listasi syitä miksi keväinen lomailu on kasvattanut suosiotaan.

Keväisin monissa kohteissa ilmasto on miellyttävämpää kuin keskikesän paahtavassa auringossa. Esimerkiksi Kreikan kohteissa lämpötila kipuaa toukokuussa jo 24 asteen tuntumaan ja aurinko lämmittää mukavasti.

Monien lomakohteiden puutarhoissa ja puistoissa pääsee ihastelemaan jo tuoretta kukkaloistoa, kun Suomessa kotipihan kukkapenkit ovat vielä jäässä.

Keväällä on vähemmän ruuhkia


Keväisin, kun koulujen lomat eivät ole vielä alkaneet, kohteissa on väljempää. Nähtävyyksiin ei ole jonoja, suosikkiravintoloista saa helpommin pöydän ja aurinkotuoleistakin on varaa valita rannoilla ja uima-altailla. 

Lomailu sesonkiaikojen ulkopuolella on luonnollisesti myös edullisempaa. Huhti- ja toukokuussa lomamatkan voi löytää selvästi edullisemmin kuin kesäkuukausina. Ehkä matkabudjettiin mahtuu tällöin myös all inclusive tai korotettu huoneluokka.

Pääsiäisen kaupunkilomat suosittuja


Pääsiäisen vapaapäivät mahdollistavat monelle pidennetyn viikonlopun, mikä tarkoittaa monelle kaupunkilomaa Euroopassa. Esimerkiksi Roomassa, Prahassa ja Berliinissä järjestetään pääsiäismarkkinoita – ja aurinkokin lämmittää huhtikuussa jo mukavasti. 

TUIn varatuimmat kevätkohteet TOP5


Kanariansaaret
Antalyan rannikko
Rodos
Kreeta
Egypti