Uusimmat

Hostel Domus Academica uudistui – Both Helsinki avaa ovensa kesäkuussa

Suomen suurimpana kesähostellina tunnettu Hostel Domus Academica avautuu 1. kesäkuuta nimellä Both.

Ylvan omistama ja operoima Suomen suurin kesähotelli Both kokee toukokuun aikana muodonmuutoksen, kun nimi, ilme ja konsepti uudistuvat.

Both on avoinna kesäkuun alusta syyskuun alkuun asti.

”Uusi brändi on tuore pelinavauksemme Helsingin majoitusmarkkinoilla. Hostel Domus Academicalla on pitkät perinteet. Halusimme tuulettaa niitä ja ottaa samalla arvomme aiempaa vahvemmin mukaan majoitustoimintaan”, sanoo liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki.

Tekstimainos: Varaa huone kesähotelli Bothista - klikkaa tästä. 

Ennen kesää remontoidaan Bothin aulatilat.

”Olemme ylpeitä talon rikkaista yksityiskohdista, kuten Tove Janssonin ja Ilmari Tapiovaaran seinämaalauksista, ja nostamme niitä entistä paremmin esiin. Yhteisölliset tilat on remontoitu raikkaalla twistillä, mutta kunnioitamme myös talon design-historiaa muun muassa tuomalla taloon suunnitellut Domus-tuolit uudistettuihin aulatiloihin. Lisäksi osa huoneista on sisustettu Artekin kalustein”, kertoo Pihlajamäki.

Both, sillä maailma ei ole mustavalkoinen

Both-nimivalinnalla halutaan kuvata liiketoiminnan arvoja uudella tavalla. Ilmastovastuulla on pitkät juuret Ylvan harjoittamassa majoitustoiminnassa, ja jatkossa liiketoimintaan tuodaan vahvemmin myös sosiaalisen kestävyyden arvot.

Matkustaminen tuo aina erilaisia kulttuureja yhteen ja lisää vuorovaikutusta ja ymmärrystä ihmisten välillä, ja Both haluaa vahvistaa entistä enemmän matkustamisen yhteisöllisiä puolia. Ilmastovastuuta ei tulevaisuudessakaan unohdeta. Ylva kompensoi asiakkaiden majoittumisesta aiheutuneen hiilijalanjäljen Compensaten avulla.

”Uskomme, että matkailuun voi yhdistää sekä vastuullisuuden että hauskanpidon. Asiakkaat odottavat yrityksiltä aktiivista roolia ilmastokysymysten lisäksi myös vastuullisuuden muilla osa-aluilla. Haluamme Bothissa toivottaa kaikki tervetulleiksi kokemaan Helsingin parhaat puolet”, Pihlajamäki jatkaa.

Tätä on Both

  • Both sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä Kampin metro- ja linja-autoasemalta.
  • Kesähotellin sauna on käytettävissä maksutta aamuisin.
  • WiFi on käytettävissä maksutta kaikissa majoituspaikan tiloissa.
  • Bothin kaikissa huoneissa on keittotila, jääkaappi ja oma wc, jossa on suihku.
  • Huoneissa on myös peruskeittiövälineitä, ja lisävälineitä on saatavilla lainaksi.
  • Osa huoneista sijaitsee lisärakennuksessa.
  • Saatavilla on liinavaatteet ja pyyhkeet.
  • Lisämaksullinen buffetaamiainen tarjoillaan joka aamu ravintola Metropolissa, joka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Both.