Uusimmat

Finnair lopettaa lennot Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan kentille

Finnair lentää talvikaudella joitain viikkolentoja kentille, mutta lennot päättyvät kokonaan maaliskuun 2021 lopussa.

Talvikauden lennot Finnair kertoo suunnittelevansa niin, että ne mahdollistavat joitain tärkeimpiä yhteyksiä matkailuteollisuuden ja vientiyritysten tarpeisiin.  

Osa näiden viiden reitin lennoista lennettäneen kolmiolentoina, mikä mahdollistaa useamman kohteen palvelemisen tehokkaasti yhdellä lennolla.

Finnair joutui huhtikuussa sopeuttamaan lentämistään koronapandemian ja matkustusrajoitusten aiheuttamaan vähentyneeseen kysyntään ja lopetti lennot näihin kaupunkeihin. Kyseiset reitit olivat heikon kysynnän vuoksi silloisillakin vuoromäärillä kannattavuudeltaan haasteellisia jo ennen koronapandemiaa.  

– Ymmärrämme lentoyhteyksien merkityksen maakuntien taloudelle, ja pyrimme vastaamaan matkailuteollisuudesta ja vientiyrityksistä tulevaan lentojen kysyntään. Nämä lennot mahdollistavat joitakin yhteyksiä tulevan talvikauden aikana, samalla kun maakuntalentojen tulevaisuutta pohtiva työryhmä etsii vaihtoehtoja alueiden saavutettavuuteen, sanoo Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiainen.

Maaliskuun 2021 jälkeen Finnair ei enää tarjoa kaupallisia lentoja näille viidelle kotimaan kentälle. 

Finnair on joutunut karsimaan voimakkaasti liikennettään koronapandemian aiheuttaman kysynnän laskun vuoksi. Yhtiö lentää lokakuussa noin 70-80 lentoa päivässä viimevuotisen yli 350 päivittäisen lennon sijaan ja pyrkii lisäämään lentoja verkostonsa keskeisille reiteille matkustuskysynnän elpymisen tahdissa.