Uusimmat

Antiikin kaupunki Afrodisias uusi Turkin maailmanperintökohde

YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on nimennyt Turkissa sijaitsevan arkeologisen kaupungin Afrodisasiasin uudeksi maailmanperintökohteeksi. Kaupunki on saanut nimensä muinaisen rakkauden jumalattaren mukaan.

Unescon julkaisemien valintakriteerien mukaan Afrodisias nousi maailmaperintökohteiden joukkoon keskeisen historiallisen roolinsa ansiosta.

Lounais-Turkissa, Anatolian alueella sijaitseva Afrodisias oli aikanaan antiikin Rooman valtakuntaan lukeutuvan Caria-provinssin pääkaupunki. Nykyään Afrodisiaksen arkeologiseen alueeseen sisältyvät sekä muinaisen kaupungin rauniot että kaupungista koilliseen sijaitseva marmorilouhos.

Poikkeuksellisen hyvin säilyneestä kaupungista ovat jäljellä muun muassa teatteri, torialue agora , kaksi kylpyläkeskusta ja Afroditeen temppeli, joka on peräisin ajalta 300 eaa. Arkeologisissa kaivauksissa paljastuneiden tietojen perusteella alueella on kuitenkin arvioitu olleen elämää jo Neoliittiseltä kaudelta lähtien.

Kulta-aikanaan 200 eaa – 700 jaa, kaupunki oli paitsi kukoistava elämän keskus myös jumalatar Afroditeen kultin keskeinen tyyssija. Lisäksi kaupungin läheisyydessä sijaitseva marmorilouhos edisti paikallisen veistosperinteen syntymistä, mikä lopulta loi kaupungille merkittävän maineen Välimeren alueella.

Turkki on historiallisten nähtävyyksien unelmakohde

Afrodisias, Efesos ja monet muut Turkin historialliset kohteet tekevät maasta houkuttelevan kohteen entisajan elämästä ja kulttuurista kiinnostuneille. Turkin suosituimmassa arkeologisessa kohteessa, Efesoksen kaupungissa vierailee vuosittain miljoonia turisteja.

Yhteensä Turkissa sijaitsee 17 Unescon maailmanperintökohdetta.

Afrodisiaksen lisäksi listalle lukeutuvat Istanbulissa sijaitsevat
 • Suleimanin moskeija
 • Grand Bazaar
 • Hagia Sofia

Muut kohteet:
 • Safranbolun kaupunki (Karabük)
 • Hattusha, Divrigin moskeija ja sairaala (Çorum)
 • Troijan arkeologinen alue (Çanakkale)
 • Anin arkeologinen alue (Kars)
 • Xanthosin ja Letoonin asutuskeskukset (Muğla ja Antalya)
 • Göremen kansallispuisto ja Kappadokian kalliomuodostelmat (Nevşehir)
 • Pamukkale (Denizli)
 • Nemrut-vuori (Adıyaman)
 • Bergaman (Pergamon) kaupunki (Izmir)
 • Bursa ja Cumalikizikin (Bursa)
 • Catal Hüyükin neoliittisen kauden kaupunki (Konya), Efesos (Izmir)
 • Diyarbakirin linnoitus ja Hevselin puisto (Diyarbakır)
 • Edirnen Selimiye-moskeija (Edirne)

Näiden lisäksi Unescon väliaikaisella maailmanperintölistalla on 72 turkkilaista kohdetta, jotka voidaan komitean päätöksellä nostaa varsinaiselle listalle.